SISUSTUSSUUNNITTELUKILPAILU AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJOILLE 1.2.-30.4.2010Koulutuskeskus Kuerkievari on ammatillisen koulutuksen kohtaamispaikka Tunturi-Lapin Äkäslompolossa. Se tarjoaa mieleenpainuvat puitteet koulutuksille, kursseille, seminaareille ja virkistäytymiselle. Lapin luonto sekä Ylläksen palvelut takaavat loistavat liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet kaikkina vuodenaikoina.
SAKU ry:n Tuki-Säätiö järjestää suunnittelukilpailun uuden oleskelutilan sisustamiseksi Kuerkievariin. Tällä hetkellä oleskelutilana toimii uudemman rakennuksen eli Saagan aula, jossa on kulmasohva, sohvapöytä, ruokapöytä tuoleineen sekä televisio. Tila on kuitenkin pieni ja siinä iltaa viettävien äänet häiritsevät helposti majoitushuoneiden asukkaita.

Uusi oleskelutila toteutetaan alakerran luentosaliin. Oleskelutilan täytyy kuitenkin olla helposti ja nopeasti muunnettavissa luokkahuonekäyttöön, sillä suuri osa Kuerkievarin käyttäjistä tarvitsee myös luentosalitilaa. Satunnaisesti seminaareihin saattaa osallistua jopa 60 henkilöä, mutta suurin osa ryhmistä on selvästi pienempiä.
Nykyisellään luentosalin takaosassa on pienoiskeittiö, joka puretaan. Suunnitelman toivotaan siis täyttävän luovalla tavalla käytännöllisen luentosalin ja viihtyisän oleskelutilan vaatimukset. Myös luokkamuodostelmassaan tila saa olla tavallisuudesta poikkeava ja viihtyisä, kunhan se täyttää tehtävänsä luentosalina. Tilan nykyistä ulkoasua tai Kuerkievarin muuta olemusta ei tarvitse eikä kannata pitää esimerkkinä suunnitelmalle.
Suunnitelman toivotaan kattavan seinien, katon ja lattian pintamateriaalit sekä värit, tekstiilit, kalusteiden ja muiden sisustuselementtien mahdollisimman täsmälliset tiedot sekä kuvaukset kalusteiden sijoittelusta luentosali- ja oleskelutilakäytössä. Suunnitelmia arvioitaessa kiinnitetään erityistä huomiota tilan helppoon muunneltavuuteen. Kalustamiseen voi käyttää sekä uusia että vanhoja kalusteita. Olemassa olevia kalusteita voi myös muokata. Uudet kalusteet voidaan hankkia alan liikkeestä tai valmistaa jossakin SAKU ry:n jäsenoppilaitoksista. Tilaan sijoitetaan videotykki sekä televisio, joiden käyttö on syytä ottaa huomioon suunnitelmaa tehtäessä.

Suunnittelijan on otettava huomioon myös enimmäisbudjetti, joka on 5000 euroa (videotykki ja televisio hankitaan erikseen budjetin ulkopuolelta). Suunnitelman toteutettavuus käytettävissä olevan budjetin puitteissa on yksi keskeisistä arviointikriteereistä.
Tällä sivulla on kuvia tilasta nykyisellään sekä tilan olemassa olevasta kalustuksesta. Sivun ylälaidan animaatiosta saa käsityksen kokonaisuudesta sekä pintamateriaaleista, ja kalustekuvasta löytyvät myös olemassa olevien kalusteiden mitat sekä kappalemäärät. Pohjapiirroksesta käy ilmi luentosalin muoto ja sijainti rakennuksessa. Luentosalin mitat ovelta katsottuna ovat leveys 600 ja syvyys 940 cm. Purettava keittiösyvennys on ovipäädyssä ikkunoiden vieressä – vapautuva tila on syvyydeltään 59 cm ja leveydeltään 238 cm. Oven edessä on rappunen, jonka syvyys on 123 cm ja leveys 123 cm. (Tulostettava pohjapiirustus, A3-koko.)

1) Kilpailuaika on 1.2.–30.4.2010. Sisustussuunnitelmat tulee toimittaa säännöissä myöhemmin määritellyssä muodossa osoitteeseen sakury@sakury.net (sekä mahdollisten lisämateriaalien osalta osoitteeseen SAKU ry:n Tuki-Säätiö, Kuninkaankatu 39, 33200 Tampere).
2) Kilpailuun saavat osallistua kaikki SAKU ry:n jäsenyhteisöjen oppilaitosten opiskelijat joko yksin tai ryhmänä. Kaikkien suunnitelman tekijöiden on oltava jäsenoppilaitosten opiskelijoita. Yksi opiskelija saa olla tekijänä enintään kolmessa eri suunnitelmassa. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, vaan mukana ovat kaikki 30.4.2010 mennessä työnsä jättäneet.
3) Kilpailussa palkitaan kolme parasta suunnitelmaa. Paras suunnitelma palkitaan viikon majoitus- ja puolihoitopaketilla kahdelle hengelle Kuerkievarissa (vapaavalintaisena ajankohtana varaustilanteen mukaan) tai suunnitteluryhmän jäsenien kesken jaettavalla vastaavan arvoisella paketilla. Palkinto on käytettävä vuoden kuluessa tulosten julkistamisesta. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet suunnitelmat palkitaan tuotepalkinnoilla. Kilpailun kolme parasta työtä palkitaan myös kunniakirjoin.
4) Kaikkien huoneen sisustamisessa hyödynnettyjen suunnitelmien tekijät mainitaan tilan seinälle kiinnitettävässä kunnialaatassa. Voittaneesta työstä ja sen suunnittelijasta tehdään artikkelit SAKU ry:n ACTION!-lehteen sekä nettiin osoitteeseen www.sakury.net.
5) SAKU ry:n Tuki-Säätiöllä ja SAKU ry:llä on oikeus hyödyntää toimitettuja suunnitelmia sekä niissä esiintyviä ideoita rajoituksetta ja korvauksetta. Ideoita voidaan myös yhdistellä ja hyödyntää vain osittain.
6) Sähköinen aineisto toimitetaan PDF-muodossa. Resoluution toivotaan olevan vähintään 200 ppi. Aineiston on menestyäkseen hyvä olla mahdollisimman perusteellinen ja havainnollinen. Viestin otsikkorivillä tulee mainita työn sekä yhteyshenkilön nimi (muodossa ”Tunturin tuiverrus / Saku Ukkonen”). Sähköisen aineiston lisäksi raadille voi halutessaan toimittaa myös fyysisiä materiaaleja havainnollistamaan esitystä. Lähetyksessä on mainittava sama yksilöintitieto kuin sähköisessä aineistossa. Aineistoja ei palauteta, ellei niiden palauttamisesta sovita erikseen etukäteen.
7) Toimitetussa PDF-dokumentissa tulee olla kaikkien suunnittelijoiden etu- ja sukunimet sekä oppilaitokset. Yhteyshenkilön osalta tarvitaan lisäksi yhteystiedot:
- nimi
- puhelinnumerot
- sähköpostiosoite
8) Arviointikriteerit ovat:
- viihtyisyys oleskelutilana ja luentosalina – sekä nuorten että aikuisten näkökulmasta
- käytännöllisyys oleskelu- ja luentotilana sekä tilan tehokas hyödyntäminen
- vaivaton muunneltavuus eri käyttötarkoituksiin
- ideoiden tuoreus, mutta toisaalta myös ajattomuus (trendit ovat tärkeitä, mutta tilan on myös näytettävä hyvältä vielä vuosien kuluttua)
- toteutettavuus annetulla budjetilla
- ekologisuus (myös nykyisen kalustuksen uusiokäyttö)
- suunnitelman esitystapa ja tehtävänannon noudattaminen
9) Kilpailutyöt arvioi raati, johon kuuluvat:
- Terhi Lehmussaari, asiamies, SAKU ry:n Tuki-Säätiö
- Saija Sippola, toiminnanjohtaja, SAKU ry
- Kimmo Pitkänen, viestintäasiantuntija, Pieni viestintätoimisto Tampere oy
- Tarja Lammi, sisustussuunnittelija, Sisustus Tarja Lammi
- Kristiina Mäkelä, sisustusarkkitehti SIO, KM Interiors Oy
10) Lähettämällä suunnitelman sen tekijät vahvistavat tutustuneensa näihin sääntöihin sekä vakuuttavat kunnioittaneensa työtä tehdessään muiden taiteilijoiden tekijänoikeuksia. Mikäli työn osana käytetään mitä tahansa ulkopuolista materiaalia, tekijöiden on kysyttävä asianomaiselta taiteilijalta tai yritykseltä lupa materiaalin käyttämiseen osana kilpailutyötä.
Tiedustelut:
terhi.lehmussaari@sakury.net, puhelin 0207 55 10 11