Valtakunnallinen, viikolla 40 järjestettävä Hyvinvointivirtaa ammatilliseen koulutukseen -teemapäivä kokoaa opiskelijat heti opintojen alussa yhteen, ryhmäyttää, tutustuttaa toisiin opiskelijoihin ja henkilöstöön ja tuo opiskelijoita koskevia asioita nuoria kiinnostavalla ja toiminnallisella tavalla esille.
Opiskelijoita ja henkilöstöä yhdistävä päivä tuottaa hyvinvointia koko oppilaitokseen, lisää yhteisöllisyyttä sekä vahvistaa koko ammatillisen koulutuksen myönteistä julkikuvaa.

Hyvinvointia luodaan yhdessä
Teemapäivän toimintapisteet rakennetaan oppilaitoksen henkilöstön, tutoreiden, oppilaskunnan sekä oppilaitoksen ulkopuolella olevien toimijoiden ja järjestöjen yhteistyönä. Pisteiden toteuttajille ohjeeksi annetaan opiskelijoita kiinnostavan toiminnan järjestäminen. Toiminnalla innostetaan opiskelijoita kiinnittämään huomiota omaan hyvinvointiinsa vaikuttaviin tekijöihin sekä tekemään hyvinvointia edistäviä valintoja.
Eri pisteet voi myös yhdistää rastiradaksi, josta opiskelijat keräävät kulkiessaan merkintöjä. Reitin kiertäneiden kesken voidaan arpoa palkintoja tai muistaa heitä muulla vastaavalla tavalla.
Tutustu teemapäivän toimintamalliin, josta löytyy valmiita ideoita päivän teemojen; terveyden, turvallisuuden ja viihtyvyyden toiminnalliseen toteuttamiseen oppilaitoksessa. Toimintamalli on alku, jonka rinnalla kukin oppilaitos hyödyntää omia ideoitaan ja yhteistyöverkostojaan.
Näytön paikka
Opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointi ja koko oppilaitoksen yhteisöllisyys ovat asioita, joista paljon puhutaan. Yhteinen teemapäivä voi olla alku, joka kokoaa koko oppilaitoksen väen tärkeiden asioiden äärelle. Yhteistyölle oppilaitoksen ulkopuolisten toimijoiden ja järjestöjen kanssa teemapäivä voi olla toimiva käynnistäjä.
Lyö päivämäärä lukkoon ja merkitse päivä jo nyt oppilaitoksesi toimintasuunnitelmaan. Ilmoita päivämäärä myös meille 10.6. mennessä, niin olette mukana valtakunnallisessa markkinoinnissa. Teemapäivästä laaditaan koko teemapäiväketjua koskeva tiedote viikolla 38, mutta tapahtumaan osallistuvien koulutuksen järjestäjien kannattaa markkinoida omaa teemapäiväänsä paikallisille tiedotusvälineille osana valtakunnallista kokonaisuutta.