Laulut ja säestys esitetään sarjassa ilman sähköistä vahvistusta. Osa viidestätoista osallistujasta esitti kappaleensa kokonaan ilman säestystä. Sarjan voittaneella Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Sallamari Jolkkosella suunnitelmat menivät uusiksi juuri ennen esitystä.
– Kun minut kuulutettiin lavalle, niin sovittua säestäjää ei tullutkaan paikalle. Kädet vaan tärisivät, kun asetuin itse pianoa soittamaan. Joku sanoi minulle jälkeenpäin, että äänessäni on kiva vibra, mutta kyse oli vain äänen tärinästä, naurahtaa kisassa Pekka Simojoen Ylitse merten – kappaleen esittänyt Sallamari Jolkkonen.
– Kilpailussa oli tosi tasokkaita laulajia. Tykkäsin kovasti Lolita Laitisen sekä Oulun pojan esityksestä. Kaverini alkoi Lolitan laulaessa itkemään.
Kannustus voimissaan
Jolkkonen kiittelee kisaan osallistuneiden hyvää yhteishenkeä. Uusia tuttavuuksia syntyi ja osoitteita vaihdettiin.
– Ihmiset ovat olleet Seinäjoella vieraanvaraisia. Eikä täällä kukaan ole ollut nenä pystyssä. Toisia kannustettiin lavalle lämpimällä asenteella. Perähuoneesta mentiin lavalle toinen toistaan tukien, kiittelee Sallamari Jolkkonen.
– Meillä on ensi vuonna omat kisat, joissa aion olla 150 prosentin asenteella mukana. Kisoihin kannattaa lähteä mukaan. Kisoissa on kilpailuhenki takasijalla. Pieni jännitys on myös hyväksi esiintymiselle, ja kaikkia muitakin jännittää.
Tärkeä harrastus
Viimeisenä esiintyjänä lavalle nousi Winnovasta Tita Armio, joka esitti Mozartin Cosi fan tutte – oopperasta Una donna a quindici anni – kappaleen. Upeasti esiintynyt Armio on opiskellut laulamista Rauman musiikkiopistossa kahden vuoden ajan opettajanaan Kaisa Hannula.
– En yhtään tiennyt, kuinka isoon tapahtumaan olin lähdössä, kun koulussa opettaja Marja Gustafsson tuli kysymään minua kisaan mukaan. Nyt on hyvä fiilis, vaikka katosinkin laulaessa hetkeksi kartalta. Kerran ehdimme kokeilla yhdessä säestäjä Raili Peltosen kanssa esitystä, kertoo Tita Armio iloisesti hymyillen.
Armio opiskelee kosmetologiksi toista vuotta. Takana Armiolla on parinkymmenen vuoden virkaura, josta hän on tällä hetkellä opintovapaalla. Jatkosuunnitelmat ovat Armiolla vielä avoinna. Musiikki kulkee tulevaisuudessakin ainakin harrastuksena mukana.
– Laulaminen on minulle tosi tärkeä harrastus, vaikka olen vähän laiska harjoittelemaan. Tykkään musiikin mukanaan tuomista haasteista. Esiintymisiä on ollut musiikkiopiston kevät- ja joulukonserteissa. Tulevaisuuden haaveena voisi olla esiintyminen joskus oopperan kuorossa.