Kesäkisojen beach volley –turnaus näyttää nostavan vuosi vuodelta tasoaan ja joukkuemääräänsä. Talmassa pelattiin lauantaina naisten ja miesten kilpasarjat, joiden jälkeen sunnuntaina jatkettiin sekajoukkueiden peleillä. Naisten kilpasarjassa saatiin uusi mestaripari, kun Keudan Emmi Bani ja Tiina Kopra voittivat finaalipelissä PKKY:n Merja Mäenpään ja Sanna Hartikaisen.
- Alkusarjan peli Merjaa ja Sannaa vastaan oli pelillisesti kovempi kuin finaali, vaikka alkusarjassa ottelu heille hävittiinkin. Nyt ensimmäisessä erässäkin hävittiin kuin akat. Alusta meni sitten herne nenään, ja peli lähti kulkemaan. Ehkä vastustajalle tuli jo vähän hyvän olon tunne, arvioi Emmi B
ani.
Keuda Keravan lentopallovastaavat olivat yhdessä opiskelijoiden kanssa saaneet Talman kentät erinomaiseen kuntoon. Perjantain sateet pelottelivat kisajärjestäjiä, mutta turnaus saatiin vietyä läpi koleissa, mutta kuivissa olosuhteissa.
- Opiskelijoita oli mukana parina päivänä laittamassa verkkoja, keräämässä kiviä ja sihtaamassa hiekkaa. Kentät olivat hyvät, ainoastaan lämmitettyä hiekkaa olisi kaivattu, kiittelee Tiina Kopra.
Hiekkakentillä vallitsi tiukoista peleistä huolimatta letkeä tunnelma. Hyvässä seurassa oli hyvä pelata.
- Pelaaminen täällä on ihanan rentoa. Kaikki ovat hirveän hyväntuulisia. Vaikka tosissaan pelataan, niin kenelläkään ei ole verta hampaissa, vakuuttaa Emmi Bani.
Keudan voittotahdit jatkuivat miesten finaalissa, jossa Sauli Lehtinen ja Viktor Ziolkowski eivät antaneet Jämsän ammattiopiston joukkueen yllättää itseään. Pronssille miesten sarjassa nousi Ekami.
Sekajoukkueiden sarjassa finaalijoukkueita haettiin kolmessa lohkossa. Lohkojen ykkösille oli luvassa suoraan paikka välieriin ja neljäs joukkue haettiin parhaista lohkokakkosista. Välieriin selvisivät Keuda, Team Esko eli Etelä-Savon Koulutus Oy ja PKKY suoraan sekä EKAMI parhaana lohkokakkosena. Turnauksen tiukkuudesta kertoo, että EKAMI vei viimeisen paikan ainoastaan viiden pisteen erolla Keudan kakkosjoukkueelta.
Välieristä kultapeliin nousivat Keuda ja PKKY. Ensimmäinen erä oli Keudan Emmi Banin ja Viktor Ziolkowskin hallintaa. Toisessa erässä PKKY:n Sanna Hartikainen ja Eero Kettunen pääsivät peliin mukaan, ja ottelu tarjosi katsojille useita loppuun asti taisteltuja ja pitkiä palloralleja katsottavaksi. Hyökkäysvoimassaan vahvempi Keuda vei kuitenkin ottelun nimiinsä.
Välierässä Team Esko haastoi tiukasti mestaruuteen yltäneen Keudan. Team Eskon Tuula Lindholm ja Jari Paappanen arvioivat kovia pelejä olevan edessä heti pelipaikalle saavuttuaan.
- Tiesin heti tason kovaksi, kun näin pelaajia. Kentällä näkyi maajoukkuepelaajia ja pelaajia veteraanibeacheilta. Välieriin pääsy oli tavoitteemme, joten kaikki tästä eteenpäin on plussaa. Kilpailuviettiä on, joten periksi ei tulevissa peleissäkään anneta, hymyilee Lindholm.
- Tiukat pelit ovat hyviä. Mieluummin sitä häviää hyvällä pelillä, kun tietää, että on tehnyt parhaansa. Voitto tiukoissa peleissä tuntuu tietysti aina makeammalta, lisää Paappanen.
Etelä-Savon ammattiopistossa lentopalloa treenataan pari kertaa viikossa. Miehiä kentille riittää, mutta naisia ei pelaajissa montaa ole. Paappanen heittääkin johtoportaalle vinkiksi, että lentopallotaidot tulisi myös työhaastatteluissa ottaa yhtenä kohtana huomioon. Sekapelijoukkue saatiin kuitenkin ensimmäistä kertaa Joensuun turnaukseen kasaan. Jatkoa on luvassa omassa sekalentopalloturnauksessa marraskuussa.
- Järjestelyihin olemme olleet täällä tosi tyytyväisiä. Iltaohjelma oli myös hieno. On hyvä, että järjestetään yhteistä ohjelmaa. Iltajuhlaan tullaan panostamaan myös meidän turnauksessa. Teemajuhlat ovat Mikkelissä tulossa. Hyvät kentät odottavat pelaajia ja parhaaseen järjestelyissä pyritään, lupaavat Lindholm ja Paappanen.