Ryhmätansseissa lavan valtasi Keuda esityksellään Follow the beat. Ryhmässä tanssivat Turo Kankaanpää, Sawa Valkovski ja Roosamari Larkiala.
Keudan voittokulku jatkui myös muissa sarjoissa. Kankaanpää ja Valkovski veivät voiton tanssiduot-sarjassa sekä hopean ja pronssin yksintanssi-sarjassa.
Marionetteja ja viidakkoteemaa
Tanssiduot-sarja oli tällä kertaa poikien hallinnassa. Hopeatilalle sijoittuivat Eetu Päivinen ja Zerihuan Tuomela Koulutuskeskus Tavastiasta. Pronssia veivät Nea Timonen ja Niina Ahvenainen Koulutuskeskus Salpauksesta. Timosen ja Ahvenaisen toinen pronssi tuli yhdessä Salla Lothanderin kanssa ryhmätanssien sarjassa.
- Tanssiduot-sarjaan idea marionettitanssiin syntyi musiikista. Meillä oli myös esitystä varten valmiina vaatteet. Ryhmätanssissa meillä oli viidakkoteema. Meidän tanssimme varmaankin erottuivat massasta, arvioivat lähihoitajaksi opiskeleva Niina Ahvenainen ja ravintolakokiksi opiskeleva Nea Timonen.

Odotukset täyttyivät lavalla
Nea Timonen ja Niina Ahvenainen ovat harrastaneet tanssia yhdessä viitisen vuotta. Lavalla nähtyä esitystä tytöt ehtivät harjoitella reilut pari kuukautta. Lavalla tyttöjä on nähty myös koulun esityksissä. Vapaa-ajallaan tytöt toimivat tanssinopettajina Möysän nuorisoseurassa.
- Hyvällä fiiliksellä ollaan kilpailtu. Odotukset täyttyivät. Hyvä mieli esityksistä jäi käteen. Täällä on ollut tosi hieno sali ja lava esiintyä, kiittelee Ahvenainen.
Tanssiduot-sarjassa oli mukana 14 joukkuetta. Sarjaan lajeina kuuluvat esimerkiksi streetdance, hip-hop, breakdance, show-jazz, moderni tanssi, steppi, flamenco ja kilpatanssi.
- Mielestäni jako showtanssiin ja hiphop- ja streettanssiin olisi tarpeen. Nyt on vähän liian paljon erilaisia tansseja samassa ryhmässä, miettii Nea Timonen.