Kaikki kisahakemukset käsitellään nyt kerran vuodessa. Samalla pyritään siihen, että kisajärjestäjät olisivat tiedossa aiempaa pidemmälle ajalle.
Kisahakemukset pitää jättää huhtikuun loppuun mennessä. Saapuneiden kisahakemusten pohjalta opiskelijaurheilun, työyhteisöliikunnan ja opiskelijoiden kulttuuritoiminnan kehittämisryhmät laativat esityksen kisajärjestäjistä SAKU ry:n hallitukselle, joka vahvistaa lukuvuosittaisen tapahtumakalenterin toukokuussa.
Keväällä 2010 haussa ovat mm. seuraavat kilpailutapahtumat:
Edellä erikseen mainittujen kisojen lisäksi jäsenyhteisöt voivat hakea järjestettäväkseen myös muita SAKU ry:n kisatapahtumia. Lisäksi voi ehdottaa myös kokonaan uutta tapahtumaa.
Tukea kisajärjestäjille netissä
SAKU ry:n kilpailutapahtumat tarjoavat koulutuksen järjestäjälle mahdollisuuden oman osaamisen esittelyyn ja markkinointiin. Henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteistyössä järjestämät kilpailut vahvistavat oppilaitoksen työskentely- ja opiskeluilmapiiriä sekä yhteishenkeä. Kilpailujen järjestämiseen liittyvät tehtävät voivat olla myös osa oppimisprosessia. Kannatta siis miettiä, miten tapahtumien järjestämiseen liittyviä tehtäviä voidaan hyödyntää työssä oppimisena.
Kilpailujenjärjestäjien tueksi on julkaistu ohjeet. Liikunnan kisajärjestäjäohjeet ja SAKUstars-toimintakäsikirja löytävät nettisivujen materiaalipankista.
Mikäli tapahtumien järjestäminen kiinnostaa, ota yhteyttä liikuntakoordinaattori Miia Uskalinmäkeen tiedustellaksesi lisätietoja (puh. 0207 55 10 12). Myös kisahakemuspohjat löytyvät materiaalipankista.